torstai 13. lokakuuta 2011

Menossa mukana

Viikonloppuna matkustin kilometrien päähän kimpsuineni, kampsuineni. Paikkana kesäkukat luovuttanut vaaaaltava kasvihuone Kangasalla ja syynä SUURKIRPPUTORI!!!


Tämä oli jo neljäs kerta kun olin paikalla, myyjänä kolmas. Ekoina vuosina halleja oli kaksi täynnä myyjiä, tänä vuonna yksi. Myyntipäiviä oli nyt puolestaan kaksi, mikä oli mukavampaa tavaroiden raahaamisen kannalta.

Ideana pidän tätä loistavana! Tyhjänä olevat, melko lämpimät kasvihuoneet keräävät väkeä ennen joulukukkien sesonkia. On tilaa ja kuormalavat toimivat oivina pöytinä.  Myytävää on laidasta laitaan, vaikkakin monen myytävä tavara muistuttaa enemmän myyjäisiä kuin kirppistä... mutta menköön, jos se kerää väkeä paikalle!



Tähän pysähdyin: kankaita, lankoja. kirjoja...



Olisko noista vanhoista kirjahyllynovista saanut jotakin???



Tätä himoitsin: Eero Aarnion Poppy!!! 60 euroa... silitin kyllä, mutten ostanut :D

Selvisin lopulta aika vähillä ostoilla! Otin asenteen, että nyt MYYDÄÄN eikä osteta... oli ehkä minun onneni, että myyjiä oli edellisiä kertoja vähemmän ja tavara "tarpeettomampaa" kuin esim. ekalla kerralla, jolloin löysin peltilootallisen jonkun mummun pitsejä ja vanhan matkalaukun! Oi niitä aikoja...:D

1 kommentti:

  1. Minä olen käynyt paljon kirppiksillä vielä pari vuotta sitten. Nyt tuntuu, että kirppikset ovat muuttuneet. Myydään uusia tavaroita tai myyjäistavaraa, tai sitten ihan rojua. Ja hinnat ovat nousseet, toisaalta ihmiset ovat oppineet myös tinkaamaan - mikä on tosi hyvä asia:)

    VastaaPoista