keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Toipilas

No juuh, kuullostaa melko mahtipontiselta otsakkeeni, mutta toisaalta tottahan se on, sairaslomalla ollaan.

Sairastava tai oikeammin toipuva ruumiinosa tässä lepotilassa kotiuduttuani: vasen polvi operoitiin viime perjantaina. Mikäli muistatte, kipuilin vuosi sitten tuon polveni kanssa ja keväällä todettiin nivelsiteen kierukan revenneen. Se paikattiin nyt.  Kuvassa olen "hoidossa" vanhemmillani ekan operaation jälkeisen yön. Mukana on hieman ajankulua!

Olin Valkeakosken sairaalassa potilaana ekaa kertaa sitten syntymäni!!! Ja melkein samana päivänä, heh! Eipä ole tullut otettua tavaksi, jäätyä kanta-asiakkaaksi! Tai äitini kai se potilas silloin oli! - Olin päiväkirurgisella osastolla eli aamulla sisään, iltapäivällä ulos! Jännittävää oli!!! Leikkaussalissa tuntui kuin olisin ollut osana jotakin tv:n sairaalasarjaa :D Onneksi ei ollut ensiapuosasto sentään! Nukutettiin ekaa kertaa ja se oli ihan myönteinen kokemus, siis ei tullut pahoinvointia, onneksi!

Kotiin pärryytin taksilla iltapäivällä. Olin rahdannut valmiiksi majapaikkaani viihdykettä yli oman tarpeen...

ja mitä ei läheltä löytynyt, sitä ei tarvinnut! Sitäpaitsi eihän liikkuminen ollut kiellettyä! Kepit olivat sairaalassa mukana omasta takaa (ne kirppislöydöt) ja hiippailin niiden kanssa siellä heti kun heräsin, mutta kotona kepit lensivät nurkkaan melkein heti! Kunnei ollut kipua!!! Ja muutenkin piti alkaa lampsia omin jaloin viimeistään seuraavana päivänä. Nyt sujuu portaiden nousukin jo lähes vuorotahtiin, ihmeen nopeaa kuntoutumista! Kysyin toki hoito-ohjeet tarkkaan, urheilemaan en tässä vaiheessa ala! Tikkien sanottiin sulavan muutaman päivän kuluttua; toisen tähystysreiän tikit irtosivat jo pyhänä!!! Vähän pelästyin, mutta haava on kuitenkin siisti ja kiinni, joten ei kai syytä huoleen.

Hiljakseen täällä siis palataan normaaliin arkeen ja aletaan liikuntaharrastuksetkin. Nyt kuitenkin on ollut aikaa perehtyä tähän tarinaan, jonka pukki toi joulujahjaksi! Kiitos veljelle ja perheelleen!!!






5 kommenttia:

  1. Paranemisia toipilaalle. Miul tuo on jossain vaiheessa eessä

    VastaaPoista
  2. Parane ja toivu tolpillesi ja nauti jälleen liikkumisesta ilman kipua.

    VastaaPoista
  3. Nopsaan sitä nykyään parannutaan... huips,hei ja taas mennään. On siinä kivan väristä sukkaa tulossa :)

    VastaaPoista
  4. Ajatella,että sitä ennen vanhaan makuutettiin ihmistä viikkoja kaikista leikkauksista!

    VastaaPoista