sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuun toinen

Hyvää ensimmäistä adventtia! Oikein pirteä talvikeli onkin! Lumitöitä riittää ja villavaatteille on käyttöä.

Tämäkin päivä kului lähes kokonaan "kioskilla". Kiitokset kovasti teille kaikille edellisen postauksen kommentoijille kannustuksesta! Tuntuu mukavalta tuo myötäelämisenne!!! - Kuvassa kioskin pientä kirppisnurkkaa. Sieltä löytyy kirjoja ja käsityömateriaaleja.

Tänään ovi kävi hiukan tiuhempaan kuin eilen! Muitakin kuin "paikalle velvoitettuja kavereita" kävi, hehheh! Mahtavaa, kun muutamat olivat huomanneet mainoksemme!

Kannoin kioskiin vanhan korituolini runsaine tyyny- ja fleecepeittokuorrutuksineen! Viereinen lämmitin hoitaa kyllä hommansa, muttei sekään ihmeisiin pysty näillä keleillä! Tässä sitten istuksitaan kutimen kanssa asiakkaita odottelemassa!

Takaseinällä luovat lämmintä tunnelmaa omalla tavallaan myös kaverini pajukimput, jotka odottavat työstämistä. Plus lukuisat valonlähteet, joita roikkuu ympäri pikkuruista kioskia. Kaverini so. liikekumppanini (!!!) on taideteollisen korkeakoulun kasvatti ja se näkyy hänen koristelutaidoissaan! Minä vaan nautin kauniista työympäristöstä!

Nyt kioski pitää muutaman päivän tauon avautuakseen jälleen perjantai-iltana klo 17! Me "kauppiaat" jatkamme luovaa työskentelyämme yllättääksemme asiakkaat kenties joillakin uusilla tuotteilla...!!!



3 kommenttia:

  1. Hauskaa tuommonen kioskitoiminta! Itse vaan aina "haaveilen" että olispa kiva käydä kokeilemassa jossain myyjäisissä tms. , mutta taaskin heräsin liian myöhään kaikkiin tapahtumiin.

    VastaaPoista
  2. Onnea toisen päivän menestyksestä , kivaa kun olette keksineet tuon kioskinne.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kun saitte asiakkaita, jatkaa samalla innolla. Nuo pajukimput on älyttömän kauniit.

    VastaaPoista