keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Linjoilla jälleen

Täällä ollaan taas! Pienen laiskuuden jälkeen. Tarkoitus ei ollut pitää taukoa, mutta jostain syystä näin kävi! Itseäkin harmittaa, kun kaikkea on kuitenkin tullut väsättyä jouluksi ja muutenkin.

Innostuin virkkaamaan bambu-langasta tomuliinoja, ts. pölyrättejä! Marttojen ohje oli mm. Aamulehdessä. Myin näitä muutamia ystävän kanssa pidetyssä joulumyyntipisteessä alkukuusta.

Nirkkoreunus kruunasi yksinkertaisen liinan. Ihan söpöisiä näistä tuli!

Toinen ystävä tilasi kummitytölleen meikkipussin. Tiedättehän tämän pehmustetun mallin?

Ompelin lisäosaksi sisälle pikkuruisen vetoketjutaskun...

muuten pussi on helppotekoinen. Päälliseen ommellaan vetoketju ja sitten pehmuste ja vuori kiinnitetään päällikankaaseen.

Lopuksi koko "paketti" taitellaan sisäkkäin ja ommellaan yhdellä ompeleella päistä kiinni.

 
Kun pussi käännetään oikein päin, näyttää pääty tällaiselta "kirjekuorimaiselta". Ohje on julkaistu ainakin tilkkuilijoiden kerholehdessä ja joissakin tilkkutyökirjoissa. Minä sain sen opiston opettajalta. Tällä mallilla olen tehnyt useita pussukoita lahjaksi vuosien aikana. - Tämä pussi muuten reissaa par`aikaa jossain Etelä-Amerikassa reppureissaajan matkassa!

Tein pyynnöstä omalle kummitytölleni rantakassin, johon löytyi sopiva kuva jostakin lasten verhokankaasta!
Kirjaimet kokosin aakkoskankaasta.

Laitoin tähän kahdet sangat, sekä olalle että kädessä kannnettavaksi. Ja tämä kassi puolestaa lojuu varmaankin tällä hetkellä hiekkarannalla Intiassa, jonne kummityttö miehineen matkusti 3 viikoksi! Huhhuh sinne helteeseen! Kummitäti täällä toivoo lunta ja pakkasta jouluksi! Vaan taitaa olla turha toivo...

3 kommenttia:

  1. Heippa taas ja kivoja juttuja oot tehnyt ja tuo meikkipussi ihana.Joulu se on aika lähellä vaan lumista ei tietookaan.

    VastaaPoista
  2. Oh, miten kivoja töitä olet tehnyt. Noista saajat kyllä ihastuvatä
    Mukavia jiulun aluspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Nuo virkatut pölyrätit on upeita ja toimivat käytössä hyvin, eihän ennenkään ollut mikrokuituja vaan itse virkatuilla siistiä tehtiin.
    hauska tuo rantakassi.

    VastaaPoista