tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kasvatuslaatikko

Hohhoijaa, mikä sanahirviö, etenkin kun aattelee ammattiani: taimien kasvattaja, muttei puutarha-alan vaan ihmistaimien...Noo, hiekkalaatikolta näyttää ja sehän sopisi pikkulapsillekin! Mutta kyllä tämä nyt on ihan niitä kasvitaimia varten!

Perusajatuksena oli säästää selkääni ja erityisesti polviani, sillä kasvimaalla kyykkiminen ei ole herkuimpia kesäpuuhia... Ja kun olin katsellut riittävästi strömpsöötä ja puutarhakeskiviikkoja sun muita niin alkoi aatos itää! Kasvatuspaikka korkealle maan pinnasta! Aluksi idättelin kohopenkki-ideaa. Olisin kaivanut (niin varmaan...) muutamaa metriä syvän kuopan, jonka olisin täyttänyt risuilla, sanomalehdillä, kompostilla jne. Päälle olisi tullut puhdasta multaa niin paljon, ettei olisi tarvinnut kontata kitkettäessä. Voi olla että sellainenkin joskus vielä syntyy?! Nyt syntyi kasvatuslaatikko ja IHAN OMIN KÄSIN!!! (sen kyllä huomaa irvistävistä liitoksista, mutta ihan on tekijänsä näköinen :D)

Ja kun minusta on kysymys, niin materiaali on kierrätettyä! Vanhat laiturin lankut ne siinä! Yhden illan kiskoin niitä sorkkaraudalla irti pohjapuista ja toisen illan kasasin uutta lootaa! Tein vain kehikon, en pohjaa ollenkaan, niin oli helpompi homma. Pohjaksi laitoin vanhoja tiiliä kauttaaltaan. Sitten jotakin isoa jätepahvia ja kehikko siihen.

Tässä onkin jo juurimatto paikoillaan ja muutama kymmenen litraa multaa, turvetta ja kanankakkaa. Istutin pari kesäkurpitsan tainta keskelle lootaa ja pitkän pohdinnan jälkeen "vain" kesäkukkia ympärille. Sillä sain puolihalvauksen eräänä yönä ajateltuani vanhojen lautojen historiaa: jospa niissä onkin jotakin myrkkymaalia, jota irtoaa syötäviin kasveihin... En ottanut riskiä, vaan annoin kukille tänä kesänä tuon paikan. Juteltuani useiden itseäni tietävämpien kanssa, olen kuullut rauhoittavia viestejä: "kyllä ne kuule on jo haihtunu ne myrkyt" ja "kyllä tuo juurimatto sen verran suojaa". No, ensi vuonna sitten!

Sitä paitsi tässä on oikeastaan kaikkein eka projekti: trukkilavasta kasvatuslaatikko! Purinkin jo kaksi lavaa, mutta sitten kohtasin laiturinjäännökset ja tartuin ensin niihin!

Sopiva kehikko jo odottelee uutta inspiraatiota! Tästä ei vaan tule niin kestävää, kuin edellisestä - sanoivat perheen miehet (tietääkö ne aina kaiken...) - joten voi olla, että tähänkin lisätään laiturinkappaleita, joita juuri viikonloppuna sain lisää!!! Kas kun satuin astumaan yhden laiturinosan purkukuntoon... joskus on tästä elopainosta jotakin hyötyäkin... hehheh! (ei kai sillä ole merkitystä, että oli vain ajan kysymys, milloin loputkin vanhasta laiturista on uudistettava...minä vaan satuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan - jos nyt omia projektejani ajattelen!!! Laiturin urakoineet miehet taitavat olla eri mieltä...) 




6 kommenttia:

  1. Vau, tulipas hieno. En olisi itsekään osannut paremmin :D.

    Olen huomannut, että kasvit viihtyvät noissa laatikoissa, mutta kastelua tarvitaan reippaasti.

    VastaaPoista
  2. Mainio idea, hyvä kun teit,sillä tuollaista olen haaveillut ja nyt voin näyttää miesväelle, että tuollanen tarvitaan.
    Olet sie tosi taitava kun puhommatkin hoituu;)
    Kelpaa siinä kukkien kukkia.

    VastaaPoista
  3. Onhan hyvännäköinen! Tosi mainiosti sopivat nuo valmiiksi harmaat laudat! Ja eikun istuttamaan :)

    VastaaPoista
  4. Ompa nyt kasveilla komea pesä (herkkusatoa odotellessa).

    VastaaPoista
  5. Tuota on kokeiltava! Eipä tarvitse taistella vuohenputken, juolavehnän, vesiheinän ym. kanssa.

    VastaaPoista
  6. Mielessä on ollut mullakin,mutta kasvimaata melkein yksin kaiveleva äitini ei ottanut ideasta kiinni,joten innostukseni lopahti ja asia jäi roikkumaan...

    VastaaPoista