torstai 20. tammikuuta 2011

Kollaaseja talven keskellä

Napsin muutaman kuvan jouluisesta/talvisesta makkarin ikkunasta. Vasemmalla leijuu kirppikseltä ostettu pöytäliina väliaikaisena verhona (teki niin pitsejä mieli ympärille :D ), tuuletusikkunassa ikivanha kranssi (villiviinistä), paperinarukukkia ja enkeleitä, joista tuohiset saatu lapsuudenystävältä :)
En millään raaski vaihtaa koristeita, mutta eivätpä nuo niin jouluisia liene! Paperinarukukat vaihdan toisinaan heleän vihreiksi, kun sille päälle satun, toisinaan valkeat pysyvät ympäri vuoden! Tämän kuvan vaaleus hämää, kuvan ulkopuolella leiskuvat värit: anilliinia, oranssia...


Haen kovasti inspiraatiota ja ideoita virkkaustöihin mm. tällaisten virikejulisteiden avulla. Menetelmäni perustuu kotiteollisuuskouluaikoihin (viime vuosituhannella.....), jolloin väännettiin tuotesuunnittelukuvia joka käänteessä! Menetelmä jäi päälle ja kummasti siitä on hyötyä edelleenkin, kun suunnittelen uutta, entistän vanhaa tai ihan vaan piristän arkipäivää! Kyseessä on ihan tavallinen leikekollaasi, joiden tekemisessä olen omimmillani :D Sillä kun leipänsä tienaisikin....

Näillä kollaaseilla hain ideoita viimetalviseen "ompele kirja"-kurssiin, mutta ne toimivat muihinkin töihin. Tällä viikolla jatkui "vapaa virkkaus"-kurssi naapurikaupungin työväenopistossa joulutauon jälkeen. Jotakin on jo kokeiltu, mutta halu olisi yrittää jotakin haastavaa ja  sinisukkamaista (= höpsähtänyttä :D ) vaatetta... pysykäähän kuulolla (jos uskallatte :D )...

Tässä viimeisessä kollaasissa on minulle mieluisin ja tyypillisin väri- ja kuviomaailma, jonka pohjalta väkersin ekan ommellun kirjanikin, mutta siitäkin myöhemmin lisää!

2 kommenttia: