tiistai 21. joulukuuta 2010

Leikkisää tekemistä

Käsityöaiheisesta blogista pitäisi olla kyse, eikä vielä ole juurikaan käsitöitä näkynyt :) Johtunee osittain siitä, että  viime aikoina olen kutonut lukuisia sukkia, koska niitä tilataan niin paljon jouluksi, mutta koska tämä yrittää olla SUKATON blogi niin täällä ei esitellä muita sukkia kuin itse kirjoittajaa :D Poikkeus voi joskus vahvistaa säännön...

 Nyt tulee kuitenkin pläjäys muita käsitöitä! Olin lokakuussa Eila Anttilan ohjaamalla "Sekatekniikkaa paperimateriaaleilla"-kurssilla Vanajaveden opistossa (Hml), jossa tutustuimme mm. altsujen tekemiseen. Altsu eli altered book, muunneltu kirja oli minulle ennestäänkin tuttu, mutta Eila valotti asiaa monelta kantilta ja sain lukuisia uusia ideoita! Eila pitää omaa "Sakset ja liimaa"-blogiaan, jossa voi käydä ihailemassa pitkälle vietyä kierrätys- ja paperimateriaalitaidetta.
  Minulle uutta olivat mm. akryylivärien käyttö pohjustuksena sekä uusien työvälineiden kokeilu. Huomasin miten upeaa pintaa syntyy sivelemällä maalia vanhalla luottokortilla!! Kuvissa oleva työ on tilaustyö n.11v. tytölle. Tein muistikirjatyyppisen työn, johon saaja voi itse lisäillä tekstiä ja kuvia lisää.
Tässä näkyvä pohja on maalattu juuri luottokortilla. Sen pinta on kiiltävämpi kuin telattu tai pensselöity jälki. Minun työtapani altsuissa eroaa skräppäyksestä ainakin siksi, että kaikki käyttämäni materiaalit ovat kierrätystä: lehtileikkeitä, tapetteja, omia piirroksia, karkkipapereita... onpa mukana joskus palapelin paloja tai kangassuikaleita. Ainoastaan mielikuvitus rajoittaa JOS rajoittaa :D

Kannet teen yleensä kankaasta. Tässä koristeena messuilta muinoin hankittu Pia Westerholmin painokuva.

Kirjasta poistetaan sivuja ennen työhön ryhtymistä, mutta silti siitä tuppaa tulemaan niin tuhtia tavaraa, että on kätevää laittaa sidontanauhat. Voi ne poiskin jättää, mutta omaani ne sopivat hyvin. Toivottavasti on mieluinen! Testiryhmäläiseni ovat ainakin "kuolanneet" opusta tutkiessaan :) 17v. veljentyttöni intoutui tekemään heti kaverilleen jouluksi samantyyppisen! Ja tädillähän matskua piisasi annettavaksi!! Kirjoja olen hamstrannut kirjaston poistoista ja kierrätyskeskuksesta.

Loppuun vielä yksi jouluni tärkeimmistä asioista: puinen joulukalenteri, jonka ostin alesta n.6v. sitten. Siihen kirjoittivat runonpätkiä joka päivälle rakkaat veljentyttöni, silloin 8- ja 11-vuotiaat :D:D Aina yhtä mahtava fiilis, kun siitä saa lukea päivän runon!! Joulun odotus on täydellinen kun on 3 kalenteria: tämä "ikuinen", partiolaisten kuvajuttu ja ikisuosikkimussukkahöpsökkäheppu Tonttu Toljanteri!!!!!

3 kommenttia:

  1. Haa, olenko bongannut toisen sukkavapaan blogin:)
    Hyvältä näyttää tuo altsu. Itse olen ollut hieman epäileväinen altsujen suhteen. Mutta pari päivää sitten näin "luonnossa" sellaisen. Pääsin kotiin ja heti aloitin tekeen altsua - mutta ei se oikein tainnut onnistua:)

    VastaaPoista
  2. Oi että, tuo kirjajuttu on varmasti myös minulle sopivaa homma, näyttää niin kivalta. Jos joskus. Puuh, ei sukkia :)

    VastaaPoista
  3. Nuita Pian painokuvia on itsellänikin vinopino jossakin.(Olen siis piilottanut ne erittäin hyvin.)
    Akryylivärit on käteviä, niitä voi työntää minne vain..
    Kivoja töitä olet tehnyt :)

    VastaaPoista