Sirpa Hasan batikkikurssilla

Matkasin kesälomareissullani Konnevedelle tekstiilitaiteilija Sirpa Hasan pitämälle batikkikurssille. Halusin kokeilla onnistuuko minulta vahalla tehtävät batikit! Olin ihastunut pari vuotta sitten Tampereen käsityömessuilla Sirpan töihin ja kuulin silloin mahdollisuudesta osallistua hänen kursseilleen. Viime kesänä kurssia ei ollut, mutta nyt tärppäsi!

Sirpa oli hankkinut uudeksi kurssipaikaksi Särkisalon vanhan koulun Konneveden kunnan sivukylältä. Siellä meillä oli tilaa häärätä ja majoittua! Koulusta lisää toisella kerralla.

Ekan kurssipäivän aamuna aloitimme suunnittelemalla omia leimasimia..

Jollakulla oli mielikuvitus kipsissä aamutuimaan... Joka tapauksessa kuvio "kaiverrettiin" vaahtomuoviin ja homma alkoi!

Ulkokatoksessa vahattiin. Paistinpannuihin valittiin sulamaan joko parafiinia tai mehiläisvahaa tai molempia. Jos halusi työhön paljon hiushalkeamia, niin kannatti panostaa parafiiniin. Minä halusin!

Kuuman vahan kanssa ei ollut leikkimistä! Vahdimme toistemme kattiloita mahdollisen syttymisvaaran takia ja omaa työtä tehtiin ajatuksella, ettei poltettu näppejämme! Ensimmäisenä kankaanani vahasin hennon oranssista pellavaa.

Leimasimen lisäksi piirsin kankaaseen "vahakynällä" eli superlonista leikatulla suipolla palalla vapaamuotoisia kuvioita. Vahan kuivuttua (se tapahtui nopeasti) rypistelin vahattuja kohtia voimallisesti saadakseni aikaan mahdollisimman paljon hiushalkeamia! Sitten värjäsin kankaan glaubersuolan ja soodan avulla n.38 asteisessa
väriliemessä.

Seuraavana päivänä vahat keitettiin pois. Mustiin saaveihin kannettiin padasta kiehuvaa vettä ämpärikaupalla, vaaleisiin saaveihin samoin mutta niin kylmää kuin hanasta saatiin. Joka saavilla seisoi yksi henkilö ja tahti pesussa oli ripeä: tulikuumasta saavista kangasta väännettiin jonkin verran kuivaksi ennen seuraavaa kuumaa saavia, siinä huilutettiin hetki ja taas väännettiin ennen kylmään saaviin sujauttamista jne. Muutaman kankaan jälkeen vesien pinnalla lilluikin jo melkoinen "laardikerros", joka kaapittiin roskiin ja loppuvesi kannettiin kauas metsänreunaan. Sama tehtiin kaikkien saavien kohdalla. Viimeisenä päivänä teimme tämän operaation kaksi kertaa peräkkäin, joten ei ihme, että yläselän lihakseni huusivat lepoa kotimatkalla autossa. Olin varannut helpon käsityön pysyäkseni virkeänä repsikan paikalla ja pitäväni juttuseuraa kuskille.... jutella jotenkin jaksoin, mutta käsityöhön en pystynyt tarttumaan!!!

Elämäni ensimmäisestä vahabatikkikankaasta tuli ihan hieno, vaikka itse kehunkin! Sain haluamiani hiushalkeamia ihan riittävästi ja indigonsiniseen väriliemeen kastettu kangas onnistui värjäytymään tasaisesti.

Kuvio olisi voinut olla kekseliäämpi, mutta onpahan ihan "oman" oloinen!!!

Jatkuu.....